Yksityisten museoiden työehtosopimusneuvottelut käynnistyivät

11.1.2018

Yksityisten museoiden työehtosopimusneuvottelut käynnistyivät

Akavan Erityisalat ja Palvelualojen työnantajat Palta ovat käynnistäneet neuvottelut museoiden työehtosopimuksen uusimiseksi. Yksityisissä museoissa työskentelee noin 600 henkilöä. Työehtosopimus on yleissitova. Sopimusneuvotteluja käydään viikoittain 1.2.2018 saakka, jolloin työehtosopimuskausi on katkolla.

– Museoissa tehtävä työ on kovassa nosteessa ja museoiden merkitys suomalaiselle yhteiskunnalle, koulutukselle ja taloudelle on merkittävä, muistuttaa työntekijäpuolen neuvottelija, työmarkkinalakimies Kari Eskola Akavan Erityisaloista.

 

– Museoiden kävijämäärät ovat nousseet viime vuonna jopa viidenneksen samalla, kun opetus- ja kulttuuriministeriön vetämä museopoliittinen ohjelma luotaa museotyötä ja kulttuuriperinnön hyödyntämistä tulevalle vuosikymmenelle yhtenä merkittävänä suomalaisena kilpailu- ja menestystekijänä.

 

– Valtionosuusjärjestelmää uudistettaessa vuoden 2018 aikana tuleekin pitää huolta siitä, että menestyksen tekemiseen vaadittava rahoitus turvataan jatkossakin. Onnistuminen perustuu suomalaisten museoiden henkilöstön korkeaan koulutustasoon, osaamiseen ja luovuuteen, Eskola sanoo.

 

Lisätietoja: työmarkkinalakimies Kari Eskola, Akavan Erityisalat, puh. 040 590 5693