Uusia tapoja tehdä vanhoja asioita

Museoalan muutosturva

Museoalan ammattiliitto MAL ry on museoalan asiantuntijatehtävissä työskentelevien ja alalle opiskelevien akavalainen ammatti- ja edunvalvontajärjestö. Vuonna 1969 perustettu Museoalan ammattiliitto on Akavan Erityisalat ry:n seitsemänneksi suurin jäsenyhdistys 1700 jäsenellään. Kulttuurialan kehitys ja museovirkojen lisääntyminen korkeakoulutuksen kasvuvuosina 1970-luvulla tukivat museoammattilaisten järjestäytymistä ja museoalan edunvalvonnan järjestämistä.

"Valvomme jäsentemme palvelussuhde-ehtoja ja ammatillisia etuja", tiivistää Museoalan ammattiliiton toiminnanjohtaja Ulla Mättö. "Seuraamme alan palkkauksen kehittymistä, annamme palkkasuosituksia ja otamme tarvittaessa kantaa nimike- ja toimenkuva-asioihin. Museoalan, -koulutuksen ja palkkauksen kehittäminen on meidän vastuumme", toiminnanjohtaja kokee ja jatkaa: "Lausunnot ja esitykset ovat keinojamme edistää museoalan asiantuntijoiden työmarkkina-asemaa ja parantaa museoammattilaisten tutkintokoulutuksen tunnettavuutta. Seuraamme myös muutoksia museoalalla: Tiedotamme jäsenkirjeitse esimerkiksi museoalan tutkintokoulutuksen kehittämisestä, museoammattilaisten työllistymistä koskevista selvityksistä ja valtakunnallisista museoalan tapahtumista."

Museoammattilaiset

Suurin osa museoissa työskentelevistä museoammattilaista kuuluu Museoalan ammattiliittoon. Järjestäytymisasteemme on noin 80 %. Vaikka jäsenemme työskentelevät hyvin samankaltaisissa tehtävissä, ammattinimikkeitä on kymmeniä. Niistä tyypillisimpiä ovat museoamanuenssit, tutkijat, museonjohtajat ja konservaattorit. Jäsentemme koulutustausta on yhtenäinen. Jäsenistöstämme filosofian maistereita on 65 %, kun taas filosofian tohtoreita ja lisensiaatteja muutama prosentti. Humanististen alojen kandidaatteja ja ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneita on noin 21 %.

Ylin päätäntävalta kuuluu yhdistyksen kokoukselle. Museoalan ammattiliiton toiminnasta vastaa hallitus, johon kuuluu puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi 6 jäsentä ja opiskelijajäsen. Hallitus valitaan syksyisin jäsenkokouksessa. Työryhmätyöskentely tukee hallituksen toimintaa.

Kerro mielipiteesi

Kuinka verkkosivu-uudistus on mielestäsi onnistunut?